Evästeet auttavat parantamaan verkkosivuston käyttökokemusta ja tarjoamaan turvallisia palveluja. Jotkin evästeet ovat välttämättömiä turvallisuuden ja kirjautumistoimintojen kannalta, toiset taas mahdollistavat helpomman käytön ja kätevän tuen. Voit peruuttaa päätöksesi milloin tahansa.
INVESDOR INSIGHTS | 25.1.2024
Tänä vuonna hyviä sijoitusmahdollisuuksia kannattaa etsiä erityisesti listaamattomien kasvuyritysten joukosta. Lue, miksi kasvuyrityksiin sijoittaminen voi nyt olla kannattavampaa kuin koskaan aiemmin.
Maailmantilanne, epävarmat talousnäkymät, inflaatio ja riskipääoman niukkuus asettavat haasteita erityisesti kasvuyrityksille. Niillä on yleensä vähemmän taloudellisia puskureita, ja kilpailu rahoituksesta on kovaa. Kun markkinoiden kireys lopulta helpottaa, kasvuhakuiset yritykset ovat toisaalta ensimmäisten joukossa nuuhkimassa uusia mahdollisuuksia. Juuri nyt on siis oikea aika etsiä sijoituskohteita kasvulupausten joukosta.
Riskipääoman saannin vaikeutumisen vuoksi erityisesti kasvuyritysten arvostukset ovat laskeneet merkittävästi. Pääomasijoittamisen asiantuntija, Invesdorin Pohjoismaiden-toimitusjohtaja Mari Lymysalo avaa tilannetta.
– Kasvuyritysten arvo perustuu tulevaisuuden odotuksiin. Yhtiön tulevien kassavirtojen nykyarvo laskee korkojen noustessa. Muuttuneessa markkinaympäristössä pääomasijoittajien ja rahoitusta hakevien kasvuyritysten arvostusnäkemykset ovat erkaantuneet, ja niiden asettuminen samaan linjaan on kestänyt jonkin aikaa.
Lymysalon mukaan pääomasijoittajien välinen kilpailu listaamattomista kasvuyrityksistä on huomattavasti vähäisempää kuin aiemmin. Moni kasvusijoittaja on suorastaan odottanut markkinoiden jäähtymistä. Osakekurssien ja arvostustasojen lasku nimittäin avaa mahdollisuuksia markkinasykliä vastaan sijoittaville: nyt on hyvä hetki poimia osakkeita, jotka ovat markkinahäiriöiden vuoksi aliarvostettuja.
Jokaisessa markkinavaiheessa on voittajansa. Taloudellisen kriisin tai taantuman aikana menestyä voivat esimerkiksi startupit tai kasvuyritykset, joilla on tulevaisuuteen katsova liiketoimintamalli ja hyvin harkittu liiketoimintasuunnitelma.
– Listaamattomat kasvuyritykset voivat tarjota erittäin houkuttelevan tuotto-odotuksen. Jyvien erottelu akanoista edellyttää kuitenkin markkinatuntemusta ja ammattitaitoa.
Lymysalo viittaa kasvuyrityksiin liittyviin riskeihin. Yritysten kasvusuunnitelmien toteutumiseen vaikuttavat niin sisäiset tekijät kuin kilpailijoiden ja yhteiskunnan vaikutus.
– Alkuvaiheen kasvuyrityksissä on paljon mahdollisuuksia – mutta myös riskejä, jotka on laskettava tarkasti. Asiantuntijamme analysoivat yritysten menestyksen mahdollisuudet, ja alustallemme päätyvät ainoastaan kaikkein potentiaalisimmat kohteet.
Invesdorin rooli on tarjota kasvuyritysten ja sijoittamisen asiantuntemusta. Valitessamme alustallamme sijoituskohteita läpivalaisemme rahoitusta hakevien yritysten toiminnan ja taustat perin pohjin. Rahoituskierroksillamme on mukana vain tarkkaan valikoituja sijoituskohteita, joihin voit sijoittaa pienemmilläkin summilla. Lue lisää sijoittamisesta alustallamme.
Pienet kasvuyritykset eivät tuota niin suurta voittoa, että voisivat itse rahoittaa nopean kasvunsa. Rahoitustarve voi silti olla miljoonia euroja – siksi ne ovat riippuvaisia suurista rahoittajista.
Aiemmin listaamattomat kasvulupaukset olivat lähinnä pääomasijoittajien (venture capital ja private equity) ulottuvilla. Lisäksi sellaisilla yksityishenkilöillä, joilla oli paljon pääomaa, oli pääsy mukaan enkelisijoittajina. Vähimmäissijoitussumma usein ylitti piensijoittajien budjetin.
– Joukkorahoitus mahdollistaa piensijoittajien yksittäisten sijoitusten niputtamisen ja siten kasvuyritysten osakkeiden välittämisen myös yksityishenkilöille pienemmälläkin budjetilla, Lymysalo sanoo.
- Tee sijoitussuunnitelma
- Hajauta eri omaisuusluokkiin ja myös niiden sisällä
- Hyödynnä joukkorahoituksen mahdollisuudet
- Löydä sopiva yhdistelmä: hyvä liiketoimintamalli, kasvunäkymät ja osaava tiimi
- Ole hyvin perillä asioista ja tee harkittuja päätöksiä
Hyvänä nyrkkisääntönä pidetään sitä, että enintään kymmenen prosenttia koko salkusta tulisi sijoittaa listaamattomiin kasvuyrityksiin, ja nämä sijoitukset tulisi hajauttaa vähintään kymmeneen, kahteenkymmeneen tai useampaan kohteeseen. Lue lisää Project Manager Niklas Greenin haastattelusta.
Invesdor Group on toiminut yli 10 vuotta monissa Euroopan maissa. Olemme kasvaneet maanosamme yhdeksi suurimmista rahoitus- ja sijoitusalustoista: tähän mennessä yli 180 000 sijoittajaa on sijoittanut yli 530 miljoonaa euroa eurooppalaisiin yrityksiin yli 900 rahoituskierroksella. Oikeudenmukaisuus, yhteistyö ja ketteryys ovat yrityskulttuurimme peruspilareita. Joukkorahoitus ja joukkolainat tarjoavat sijoittajille mahdollisuuden osallistua pienemmilläkin summilla tulevaisuuteen katsoviin yrityksiin.
Meillä on joukkorahoitusalustana edustus viidessä Euroopan maassa. Keskitymme erityisesti toimialoihin, jotka ovat tekemisissä ilmastonmuutoksen ja ihmisten terveyden kanssa. Pääomasijoituksilla tuemme näitä tulevaisuuden toimialoja ja tarjoamme asiakkaillemme hyviä mahdollisuuksia päästä markkinoille. Yksityisillä sijoittajilla on siten mahdollisuus osallistua suoraan kasvuyrityksiin, joilla ei vielä käydä kauppaa missään pörssissä.
DISCLAIMER
The information contained herein is not meant to be, and it shall not be interpreted as investment advice or a recommendation and investors must neither accept any offer for, nor acquire, any securities unless they do so on the basis of the information contained in the applicable investment material of a target company. Investing in securities of unlisted companies is associated with high risk.