Mitä Pre-IPO-sijoitukset ovat?
Pre-IPO-sijoituksilla sijoittajat pääsevät mukaan myöhäisen vaiheen yksityisiin yrityksiin ennen mahdollista pörssilistausta.
Nämä yritykset ovat yleensä kypsempiä kuin varhaisen vaiheen startupit, mutta ne ovat edelleen listaamattomia. Niillä on usein toimiva tuote, kasvava liikevaihto ja selkeä polku kohti irtautumista, oli se sitten listautumisen, yrityskaupan tai toissijaisen myynnin kautta.
Invesdorin kautta tähän markkinasegmenttiin pääsee joukkovelkakirjamuotoisen sijoitustuotteen muodossa. Minimisijoitus on 250 euroa.
Miten sijoitustuote toimii
Invesdorin pre-IPO-sijoitukset toteutetaan joukkovelkakirjalainan kautta. Sijoittaja ei osta kohdeyrityksen osakkeita suoraan, vaan merkitsee joukkovelkakirjalainan, jonka tuotto on sidottu kohdeyhtiön arvostuksen muutokseen sijoitushetken ja irtautumishetken välillä.
Sijoitusmerkinnät 250 eurosta alkaen.
Sijoittajat merkitsevät väliyhtiön liikkeeseen laskeman joukkovelkakirjalainan. Sen tuotto on sidottu kohdeyhtiön arvostuksen muutokseen.
Väliyhtiötä hallinnoi Invesdorin saksalainen kumppani Cometum. Se hankkii kohdeyhtiön osakkeita toissijaisilta markkinoilta.
Sijoittajan tuotto riippuu kohdeyrityksen arvostuksen muutoksesta sijoitushetken ja irtautumishetken välillä.
Tuotto realisoituu yleensä, kun väliyhtiö myy osuutensa kohdeyrityksessä listautumisen, yrityskaupan tai toissijaisen myynnin kautta. Jos kohdeyhtiön arvostus laskee tai irtautumista ei tapahdu, tuotot voivat jäädä odotettua pienemmiksi tai kokonaan toteutumatta. Sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan.
Esimerkki Pre-IPO-sijoituksen rakenteesta
Alla oleva kaavio näyttää yksinkertaistetun esimerkin siitä, miten Pre-IPO-sijoitus voidaan strukturoida. Sijoittajat eivät hanki kohdeyrityksen osakkeita suoraan, vaan merkitsevät joukkovelkakirjalainaan, joka tarjoaa epäsuoran omistuksen kohdeyritykseen yhden tai useamman väliyhtiön kautta.
Sijoittavat Pre-IPO-yhtiöön Invesdorin kautta
Saavat epäsuoran omistuksen kohdeyritykseen
Yksityinen yritys, jonka tavoitteena on irtautua tulevaisuudessa listautumisen, yrityskaupan tai toissijaisen myynnin kautta.
Tämä on yksinkertaistettu esimerkki. Todellinen rakenne, osapuolet, ehdot, kustannukset, riskit ja tuottomekanismit voivat vaihdella sijoituskohtaisesti. Tarkemmat tiedot kuvataan sijoitusasiakirjoissa.
Miten sijoitustuotteen tuotot syntyvät
Toisin kuin perinteinen joukkovelkakirjalaina, Pre-IPO-sijoitus ei tarjoa kiinteää korkoa, vaan mahdollinen tuotto riippuu täysin kohdeyrityksen arvon kehityksestä.
Jos väliyhtiö myy omistusosuutensa kohdeyrityksessä korkeammalla arvostuksella kuin sijoitushetkellä, sijoittajat voivat saada positiivista tuottoa. Jos arvostus on matalampi tai irtautumista ei tapahdu, sijoittajat voivat menettää sijoituksensa osittain tai kokonaan.
Negatiivinen skenaario
Kohdeyritys myydään alemmalla arvostuksella tai exitiä ei tapahdu. Sijoittajat voivat menettää sijoitetun pääomansa kokonaan tai osittain.
Perusskenaario
Kohdeyritys kehittyy hyvin ja myydään korkeammalla arvostuksella. Sijoittajat voivat saada sijoitetun pääomansa takaisin sekä tuottoa kulujen ja palkkioiden jälkeen.
Positiivinen skenaario
Kohdeyritys kasvaa vahvasti ja saavuttaa merkittävästi korkeamman exit-arvostuksen. Sijoittajat voivat hyötyä suuremmasta arvonnoususta, kun kulut, palkkiot, ajoitus ja markkinatilanne otetaan huomioon.
Nämä esimerkit ovat yksinkertaistettuja, eivätkä ne ole ennusteita. Todellinen lopputulos riippuu exit-arvostuksesta, ajoituksesta, palkkioista, veroista, valuuttariskeistä ja sijoituksen ehdoista.
Mahdolliset exit-skenaariot
Pre-IPO-sijoitusten tuotot realisoituvat tyypillisesti, kun väliyhtiö myy omistusosuutensa kohdeyrityksessä. Ajoitus ja lopputulos ovat epävarmoja ja riippuvat markkinatilanteesta, yrityksen kehityksestä ja sijoittajakysynnästä.
Listautumisanti (IPO)
Kohdeyritys listautuu pörssiin. Väliyhtiö voi myydä omistamansa osakkeet mahdollisen lock-up-jakson jälkeen markkinatilanteen mukaan.
Yritysmyynti (M&A)
Toinen yritys tai sijoittaja ostaa kohdeyrityksen.
Jälkimarkkinatransaktio
Väliyhtiö voi myydä osuutensa kohdeyrityksessä toiselle sijoittajalle ennen listautumista tai yritysmyyntiä. Tämä voi mahdollistaa tuottojen aiemman realisoinnin.
Ei exitiä
Exit ei välttämättä tapahdu odotetussa aikataulussa. Tällöin pääoma voi olla sidottuna pidempään, tai sen voi menettää osittain tai kokonaan.
Keskeiset riskit
Pre-IPO-sijoituksiin liittyy merkittäviä riskejä, eivätkä ne sovellu kaikille sijoittajille. Sijoita vain summa, jonka olet valmis menettämään, ja tutustu sijoitusasiakirjoihin huolellisesti ennen päätöksentekoa.
Pääoman menettämisen riski
Jos kohdeyritys menestyy odotettua heikommin, myydään alhaisella arvostuksella tai epäonnistuu kokonaan, osakkeiden arvo laskee. Tämä voi vaikuttaa väliyhtiön kykyyn maksaa joukkovelkakirjalaina takaisin. Kulujen ja palkkioiden jälkeen sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan.
Likviditeetti- ja exit-riski
Jos listautumista, yrityskauppaa tai toissijaista myyntiä ei tapahdu odotetussa aikataulussa, sijoitus pysyy lukittuna. Sijoittaja voi joutua odottamaan suunniteltua pidempään, mahdollisesti yli 5 vuotta. Joissakin tapauksissa exitiä ei tapahdu lainkaan, jolloin pääoma voi jäädä sidotuksi toistaiseksi.
Hinnoittelu- ja arvostusriski
Koska hinnat neuvotellaan yksityisillä markkinoilla, sijoitushetken arvostus ei välttämättä vastaa tulevaa markkinahintaa. Jos exit-arvostus jää odotettua matalammaksi, väliyhtiö voi joutua myymään osakkeet alhaisemmalla hinnalla, mikä voi johtaa pienempiin tai negatiivisiin tuottoihin.
Lopullinen tuotto riippuu markkinahinnasta exit-hetkellä, ei aiemmista arvostuksista. Jos markkinatilanne heikkenee ennen myyntiä, realisoitunut tuotto voi jäädä merkittävästi odotettua matalammaksi.
Rakenteen monimutkaisuuteen liittyvä riski
Sijoitus koostuu useasta osasta, kuten väliyhtiöistä ja joukkovelkakirjalainasta, jonka takaisinmaksu riippuu väliyhtiön kyvystä myydä omistuksensa kohdeyhtiössä. Jos jokin rakenteen osa toimii heikosti tai muuttuu tehottomaksi, tuotot voivat pienentyä tai varojen jakaminen viivästyä, vaikka kohdeyritys menestyisikin hyvin.
Vastapuoliriski
Jos väliyhtiö, varainhoitaja tai transaktiokumppani epäonnistuu operatiivisesti tai joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, osakkeiden osto, omistus tai myynti voi häiriintyä. Tämä voi johtaa viivästyksiin, tappioihin tai siihen, ettei arvoa pystytä realisoimaan.
Tiedon epäsymmetrian riski
Yksityissijoittajat voivat saada tietoa myöhemmin tai vähemmän kattavasti kuin institutionaaliset sijoittajat. Tämä voi johtaa virheellisiin hinnoitteluodotuksiin tai riskien aliarviointiin.
Eri osakelajeihin- ja etuoikeuksiin liittyvä riski
Jos muilla osakkeenomistajilla on etuoikeuksia, kuten taattuja maksuja [NG2.1] tai etuoikeus exit-tuottoihin, he saavat tuottonsa ensin. Negatiivisessa skenaariossa sijoitukselle voi jäädä vain vähän tai ei lainkaan tuottoa etuoikeutettujen vaateiden jälkeen. [NG2.1]
Diluutioriski
Jos yritys kerää uutta oman pääoman ehtoista rahoitusta, väliyhtiön omistusosuus voi pienentyä, joka voi vaikuttaa väliyhtiön kykyyn maksaa joukkovelkakirjalaina takaisin. Vaikka yritys kasvaisi, diluutio voi tarkoittaa, että sijoittajan suhteellinen osuus tulevista exit-tuotoista on odotettua pienempi, mikä voi vaikuttaa sijoituksen tuottoon.
Ajoitus- ja lock-up-riski
Lock-up-jaksot voivat estää välittömän myynnin listautumisen tai muun exit-tapahtuman jälkeen. Jos markkinatilanne heikkenee lock-up-jakson aikana tai sen jälkeen, väliyhtiö voi joutua myymään omistuksensa alhaisemmalla hinnalla, mikä voi pienentää sijoituksen tuottoa.
Tämä ei kata kaikkia riskejä. Täydellinen riskiprofiili kuvataan sijoitusasiakirjoissa, kuten avaintietoasiakirjassa, ehdoissa ja riskiselosteissa.
Kenelle tämä sijoitustuote voi sopia
Pre-IPO-sijoitukset sopivat sijoittajille, jotka ymmärtävät yksityisten markkinoiden riskit ja ovat valmiita pitkään sijoitushorisontiin.
Voi sopia sijoittajille, joilla
- On kokemusta korkean riskin sijoituksista
- On kiinnostusta yksityisten markkinoiden mahdollisuuksiin
- On pitkä sijoitushorisontti
- Sietää rajallista likviditeettiä
- Kykenee kantamaan pääoman osittaisen tai täydellisen menetyksen
Ei sovi sijoittajille, jotka
- Hakevat pääomasuojaa
- Tarvitsevat säännöllistä tuloa tai kiinteitä tuottoja
- Tarvitsevat lyhyen aikavälin likviditeettiä
- Suosivat säänneltyjä ja läpinäkyviä julkisia markkinoita [NG4.1]
Valmis tutustumaan Pre-IPO-sijoitusmahdollisuuksiin?
Tutustu avoimiin pre-IPO-kohteisiin Invesdorissa ja sijoita valikoituihin listaamattomiin yrityksiin ennen mahdollista pörssilistausta.
UKK: Usein kysytyt kysymykset Pre-IPO-sijoitusmahdollisuuksista
Pre-IPO-sijoitus antaa sijoittajille taloudellisen altistuksen listaamattomaan yritykseen ennen sen mahdollista listautumista pörssiin. Sijoituksen tuotto ja takaisinmaksu riippuvat kohdeyrityksen arvostuksesta irtautumishetkellä, sijoituksen rakenteesta, sekä siihen liittyvistä kuluista.
Et. Sijoittajat eivät hanki kohdeyhtiön osakkeita suoraan. Sen sijaan he sijoittavat rahoitusinstrumentin kautta, jonka tuotto on sidottu kohdeyrityksen arvonkehitykseen väliyhtiön liikkeeseen laskeman joukkovelkakirjalainan kautta.
Tuottoa voi syntyä, jos väliyhtiö pystyy myymään omistusosuutensa kohdeyrityksessä korkeammalla arvostuksella kuin arvostus sijoitushetkellä. Tuotto ei ole taattu, ja se riippuu exit-hinnasta, ajoituksesta, palkkioista, kustannuksista ja veroista.
Ei. Toisin kuin perinteinen joukkovelkakirjalaina, Pre-IPO-sijoitus ei tarjoa kiinteää korkoa. Mahdollinen tuotto on sidottu kohdeyrityksen arvonkehitykseen.
Listautuminen ei ole taattu. Muita exit-skenaarioita voivat olla yritysmyynti tai jälkimarkkinatransaktio. Jos exitiä ei tapahdu, pääoma voi olla sidottuna pidempään ja sijoittajat voivat jäädä ilman tuottoa tai menettää sijoituksensa kokonaan.
Yleensä et. Pre-IPO-sijoitukset ovat yleensä epälikvidejä, eikä jälkimarkkinoita välttämättä ole. Sijoittajien tulisi varautua pitämään sijoituksensa irtautumiseen asti. Positiivinen irtautuminen ei ole taattu.
Keskeisiä riskejä ovat pääoman osittainen tai täydellinen menetys, rajallinen likviditeetti, exitin epävarmuus, arvostuksen epävarmuus, rakenteellinen monimutkaisuus ja rajallinen tiedonsaanti pörssiyhtiöihin verrattuna.